Munapirtissä toimineet kaupat

 

 

På svenska

Takaisin

Kotisivu

 

 

ANTTAKSEN MAAKAUPPA

1908-1929

 

 

Vuoden 1908 alussa laivuri Kristoffer Anttas avasi maakaupan Munapirtissä. Anttas oli syntynyt 7.3.1858 Pyhtään Länsikirkonkylässä, mutta hän oli jo vuonna 1862 vanhempiensa kanssa (isä oli suutari) muuttanut Munapirttiin. Hän oli kolmisenkymmentä vuotta purjehtinut merillä toisten aluksilla, ensin merimiehenä ja sittemmin laivurina. Matkat veivät m.m. Pietariin. Vuonna 1905 hän oli hankkinut oman laivan, jahdin nimeltä "Martha". Hän oli 16.2.1908 päivätyllä maanvuokrasopimuksella Fredrik Ståhlilta, joka omisti "Hannesas" -nimisen 1/3 tilasta Ståhl No 3, vuokrannut runsaan 2.000 mē:in suuruisen tontin Santaniemeen johtavan tien varrelta. Maakauppa sijaitsi tontilla olevassa rakennuksessa, joka myös toimi perheen kotina (Ylläoleva kuva). {1}

Kristoffer oli 1880 mennyt naimisiin Munapirtin kylän Rasin talon Vintervik -nimiselta osalta kotoisin olleen mäkitupalaisen tyttären Maria Erikintyttären (2.6.1851-16.3.1918) kanssa. Parilla oli tyttäret Olga (1881-1937), Aina (1884-1974) ja Selma (1890-1961).

Mitään kauppaa tai sen kannattavuutta koskevia asiakirjoja ei valitettavasti ole säilynyt. Joitakin hajanaisia tietoja kuitenkin löytyy. Anttas luopui laivastaan vuonna 1915, sen jälkeen kun ensimmäisen maailmansodan puhkeaminen oli vaikeuttanut merenkulkua. Hänen vaimonsa Maria Erikintytär Anttaksen (2.6.1851-16.3.1918) jälkeen 29.7.1918 laaditussa perunkirjoituksessa oli puolisioden pesän nettovarallisuudeksi arvioitu noin 26.000 markaksi. Tästä summasta maanvuokra-alueella sijaineiden rakennusten arvo oli 1.500 markka, kun taas käteisen rahan, talletustodistusten, saatavien ja kauppatavaroiden osuus oli kokonaista 24.000 markkaa.{2}

Kristoffer Anttas kuoli 6.1.1929 ja 30.1.1929 pidetyssä perunkirjoituksessa pesän arvoksi noteerattiin runsaat 89.000 markkaa. Kauppavarasto oli 20.547 markkaa, saatavat kaupasta luovutetuista tavaroista olivat 4.126,30 markkaa, seitsemän saatavaa tekivät 22.550 markkaa, rahat ja pankkitalletukset 23.071,30 markkaa sekä vuokra-alueella sijaneet rakennukset 15.000 markkaa. Vähennyspuolella oli 14.409,35 markan suuruinen velka Savo-Karjalan Tukkuliike Oy:lle, velka Liikeosakeyhtiö Seppolle 2.042,40 mark sekä velka Kotkasta olleelle Teollisuus ja Rihkama O.Y:lle 732,50 markkaa.{3}

Kuolinpesä jatkoi liiketoimintaa vielä lyhyen ajan. M.m. tyttärenpojat Sven Ögård ja Frans Ståhl auttoivat kaupassa. {4}

Asuin- ja liikerakennus ulkorakennuksineen jäivät kuitenkin paikoilleen vielä useiksi vuosikymmeniksi. Maanvuokrasopimus päättyi 15.2.1958 ja pian tämän jälkeen Hilmer Ståhl, jonka maalla ne sijaitsivat, purki ne kaikki.

 

Kuolinilmoitus Kotka Nyheterissä

Kauppiaanvaimo Maria Anttas

 

 

Anttaksen talo Jon Oscar Estin maalauksessa vuodelta 1949.

 

 

{1} Kristoffer Anttaksen arkisto, Kymin kihlakunnan kruununvoudin päätös 23.12.1907 hänen elinkeinoilmoituksensa johdosta; Kotka Nyheter 8.1.1929 ja Östra Nyland 12.1.1929; KA, merenkulun tarkastaja, Kotkan merimieshuoneen ilmoitukset, Eb:4; Kristoffer Anttaksen arkisto, maanvuokrasopimus; Rakennuksen valokuva: Alf Ståhl, 1950-luku.

{2} KA, merenkulun tarkastaja, Kotkan merimieshuoneen ilmoitukset, Eb:4; Perukirja Maria Eriksdotter Anttaksen jälkeen.

{3} Perukirja Kristoffer Anttaksen jälkeen.

{4} Sven Ögårdin suullinen ilmoitus kirjoittajalle.

 

Ó Johan Ståhl 16.2.2001

 

 

 

 

På svenska

Takaisin

Kotisivu